PERUS-BRIAN

Mikä, Missä ja Miksi:

Brian Enon parhaat ambient-levyt

Mark S. Wynne

(Suomentanut Arttu Tolonen)

Voidaan väittää että brittiläinen syntesisti Brian Eno käytännössä keksi modernin ambient-musiikin 1970-luvun alussa kokeellisissa syntetisaattori kollaaseissaan ja yhteistyö projekteissaan mm. David Bowien ja Robert Frippin kanssa. Ambient sinänsä on kyllä ollut olemassa ainakin niin pitkään kuin Tiibetissä ovat munkit laulaneet, tai sademetsässä eläimet olleet luomassa kaunista äänten kakofoniaansa. Tarvittiin Brian Enon tapainen taiteilija tajuamaan arkipäiväisten äänten potentiaali ja syntetisoimaan niistä relevanttia taidetta. Suurin ero Enon ja tekno- ja ambient-musiikin ns. valtavirran välillä on se että Eno ei käytä perkussiivisia rytmejä ja hän saa aikaan uskomattoman syvän tekstuurin petollisen yksinkertaisilla aineksilla. Yleensä koko teos on yhdessä sävellajissa, tai sitten polyfonian kahleista on vapauduttu kokonaan, ja kuuntelija voi vapaasti upota mikrotonaalisten äänten valtamereen. Yksi Enon eniten käyttämiä äänilähteitä on luonto, mistä hän saattaa käyttää sammakoiden tai heinäsirkkojen ääntelyä ja sekoittaa ne omiin elektronisesti manipuloituihin ääniinsä. Niille jotka eivät ole tottuneet Enon musiikkiin, voi voimakkaan rytmin puute tai hänen äänimaailmansa silkka outous vaikuttaa vieraannuttavasti, mutta täytyy muistaa että se ei ole musiikkia jota voi kuunnella niin kuin musiikkia on totuttu kuuntelemaan. Se on musiikkia joka kuuntelee sinua. Se hiipii salakavalasti sisään kaikkien suojavallien läpi ja kiinnittää itsensä alitajunnan syvimpiin syövereihin. Se sulaa muihin sinua ympäröiviin ääniin, jotka saattavat tulla avoimesta ikkunasta, kirjan sivujen selaamisesta, koskettimistostasi, sydämestäsi, jopa ajatuksistasi ja se vastaa niihin. Se on ei-häiritsevä läsnäolo joka ei vaadi muuta kuin sinua ympäröivän tilan värähtelyn. Mutta se ei ole pelkkää äänitapettia ( vaikka sitä voidaan kyllä käyttää tähänkin tarkoitukseen ); Brian Eno on yksi parhaita tuottajia mitä musiikkiteollisuudella on tarjota ja hänen ambient-levyjensä resoluutio hipoo täydellisyyttä. Jos hänen musiikkiaan kuuntelee ajan kanssa, niin pian huomaa että kaikki mikä ensin vaikutti yksinkertaiselta pitääkin sisällään kartoittamattomia syvyyksiä. Tässä on osittainen luettelo Brian Enon ambient musiikista:

 

THURSDAY AFTERNOON (1985)

Tämä levy on ääniraita kokoelmalle Christine Alicinon pystysuoria videomaalauksia. Se on myös tärkein ambient –teos jonka Eno on levyttänyt. Olen nähnyt videoteoksen, se on tarkoitettu katsottavaksi television ollessa oikealla laidallaan; videon oma ääniraita eroaa levytetystä versiosta pituudessaan (video on pidempi) ja kokoonpanossaan ( sillä on yksi ylimääräinen, kellomainen pianoääniraita joka on hajoitettu episodeiksi seuraamaan videota). Aluksi, Thursday Afternoon kuulostaa suuressa konserttisalissa äänitetyltä pianolta soittamassa samaa nuottien ryvästä uudestaan ja uudestaan. Teos ei sisällä sointukulkuja ja se jatkaa samaa rataa yli tunnin. Mitä pinnan alla tapahtuu on kuitenkin hienovaraisen kaunista. Musiikki kulkee kohti crescendoa jäävuoren verkkaisella vauhdilla, tiivistäen äänimassaansa tunnin kuluessa, kunnes piano rupeaa hitaasti häviämään, tehden tietä upealle hiljaisuudelle. Teoksen edetessä Eno peittää tumman sinistä hiljaisuuttaan väreilevillä äänimatoilla, puhallisoittimilla ja jopa linnunlaululla mutta ne on äänitetty niin kauaksi äänimaisemaan että niiden läsnäolo on lähes alitajuista. Tämän kappaleen kehitys on niin huomaamatonta että sitä ei välttämättä edes huomaa ensikuuntelulla. Se on niin hento ja kevyt että sen keskeyttäminen puolessa välissä voi tuntua samalta kuin ilmalukon avaaminen: se täyttää huoneen kuin happi. Osta tämä levy cd:nä.

 

AMBIENT 4 / ON LAND (1982)

Tämä levy sisältää kokoelman lyhyempiä ambient teoksia, jotka on äänitetty syyskuu 1978 ja tammikuu 1982 välisenä aikana mm. Jon Hassellin, Michael Brookin, Daniel Lanois:n ja Cholomo, Hondurasin sammakoiden kanssa. Levy on synkkä, tiivis sekä arvoituksellinen ja sisältää musiikkia joka jää kellumaan tietoisuuden varjoisille rajoille. Suurin osa teoksista sekoittaa toisiinsa luonnonääniä ja Enon painottomia atmosfäärejä, mutta levyltä ei löydä "new-age" tyylistä linnunlaulua tai aallokon pauhua. Ambient 4 on pikemminkin "ancient age" musiikkia: ääniä jotka vievät meidät syvälle kollektiiviseen alitajuntaamme, rotumme muistiin, oppaana villi huuto jota emme osaa paikallistaa. "The Lost Day", esimerkiksi, on ennakoiva, melkein häijy, teos jossa soivat kaukaiset kellot henkien tuulessa; yksinäinen matkaaja kulkee meren laitaa illan hämärässä. Tuntemattomien, kaukaisten petojen huudot sekoittuvat haaksirikkoäänten nimbukseen, takanaan alkukantaisen energian surina kappaleessa "Lantern Marsh"; ajattoman voiman ja kauneuden visio joka tuo itsensä julki hienovaraisesti. Kappaleessa "Unfamiliar Wind (Leek Hills)" Eno täyttää stereomaiseman tuhansien sammakoiden ääntelyllä ja hienovaraisten harmoonisten äänten sykähdellessä, suunnaton tyyneyden tunne säteilee, laajentuen, ulospäin. "Dunwich Beach, Autumn, 1960" on ehkä synkin Enon koskaan äänittämä teos. Sen kylmästi kaikuvissa pianoissa ja kelloissa on kohtaloon antautumisen tuntua. Pistää miettimään mitä sillä rannalla tapahtui sinä aikana, niin kauan sitten…

 

AMBIENT 1 / MUSIC FOR AIRPORTS (1978)

Tämä Ambient-sarjan ensimmäinen levy pitää sisällään neljä kappaletta, sävelletty soitettaviksi taustamusiikkina suurikokoisissa julkisissa tiloissa, kuten esim. lentokentällä. Perinteisesti, musiikki jota tällaisissa tiloissa kuulee on Muzakkia, kierrätettyä popmusiikkia jota tihkuu, banaalisti, piiloitetuista kaiuttimista. Eno on luonut tämän musiikin tyydyttämään tarkoin määritellyn tarpeen: luovaa käyttö taidetta.. Siinä missä Muzakin tarkoitus on, teoriassa kai, tehdä oleskelusta julkisilla paikoilla nautittavampaa, Enon Music For Airports muuttuu osaksi tätä kokemusta, sulauttaen itsensä kaikkien paikalla olijoiden kokemukseen ääniympäristöstä. Vaikka tällä levyllä olevat kappaleet eivät ole yhtä monimutkaisia tai äänirakenteeltaan tiivitä kuin Ambient 4 tai Thursday Afternoon, ne ovat yksinkertaisen ja tyynen kauniita: ensimmäinen kappale, "1/1", toistaa samaa pianonuottien sarjaa samalla kun taustalla kasvaa lämpimien syntetisaattorisointujen matto. Toinen kappale, "2/1", on intervallien sarja jota laulavat realistisesti(?) syntetisoidut äänet: jälleen yksinkertainen, toistuva nuottisarja. Kolmannessa kappaleessa, "1/2", piano tekee paluun, tällä kertaa taustana hiljainen ääni-intervallien sarja. Tämän kappaleen kokonaistunnelma on perinteisesti musikaalisempi kuin Enon teoksissa yleensä, ja tunnelma on kaunis, ehkä hieman surullinen. Levyn viimeinen kappale, "2/2", on, jälleen kerran, toistuva nuottisarja, tällä kertaa soitettu lämpimällä torvenomaisella äänellä. Eräs ystäväni oli Lontoon lentokentällä äskettäin ja kertoi että siellä oli soitettu kappaletta "2/1" eli "The Voices". Ilahduin kuullessani että levyä soitetaan myös sen alkuperäisessä kontekstissa, mutta tätä musiikkia ei tarvitse kuunnella lentokentällä siitä nauttiakseen. Music For Airportsin kuuntelu on erinomainen stressin lievitys keino (etenkin "1/1") ja sävellykset ovat erittäin kauniita.

THE SHUTOV ASSEMBLY (1985 - 1990)

Tällä levyllä kuultavat kymmenen ambient teosta olivat alun perin osa Venäläistä taidenaäyttelyä (näin minulle on kerrottu) ja vaikka ne edustavat viiden vuoden työtä ja jokaisella kappaleella on oma ilmeensä, ne toimivat hyvin yhtenäisenä teoksena. Levyn kokonaisilme viittaa Ambient 4- levyn suuntaan ja tuo mieleen pimeitä, kauan unohduksissa olleita paikkoja. Toinen kappale on erittäin hyvä esimerkki "Eno soundista": öljyisiä, korkeataajuisia äänimattoja kellumassa valtavan voimakkaan bassomeren pinnalla. "02.ALHONDIGA" on myös Enon toimivimpia ja aavemaisimpia ambient teoksia; se todella hiipii alitajuntaan. "04.LANZAROTE" luo hienovaraisen jännitteen sykähtelevän syntetisoidun sihinän sekä huiluäänien maton ja strategisesti sijoitettujen pianonuottien välille. Kaukana taustalla kuuluu pitkälle prosessoitu syntetisoitujen jousien kuoro luomassa odotuksen tunnelmaa. Tämän kokoelman keskeinen teos on zeninomainen "09.IKEBURKO". Tämän 16 minuutin mittaisen kappaleen jossa ei ole selvää alkua eikä loppua voi laittaa soimaan luuppina, jolloin tuloksena on rauhaliseen mietiskelyyn otollinen tila. Erittäin outo teos. Valtavat, kaiutetut kellot toistavat hidasta, joskus huiluäänin vahvistettua, nuottisarjaa joka soi loppumattomasti…välillä kuuluu kun joku heiluttaa suurta keppiä, saaden aikaan "whoosh…whoosh…whoosh" äänen joka kävelee stereomaiseman laidasta laitaan. Kaukana kuuluu yhden linnun ääntelyä ja, ajoittain, vaimeaa, sademetsänomaista äänimaisemaa. Ja siinä se sitten onkin. Ehkä johtuen äärimmäisestä yksinkertaisuudestaan, "09.IKEBURKO" on hypnoottinen teos ja kuullostaa esihistorialliselta rituaalimusiikilta. Mielenkiinnon vuoksi voisin mainita että jokaisen kappaleeen nimessä on tällä levyllä yhdeksän kirjainta.

 

: NEROLI : / (THINKING MUSIC PART IV) (1993)

Tämä tunnin mittainen teos jatkaa Enon "system"-teosten sarjaa, jossa, kuten Thursday Afternoon-levyllä, toistetaan epä-lineaarisia nuottisarjoja samassa moodissa. Tällä levyllä kyseessä on Fryygialainen moodi, yksi kaikkein vanhimmista skaaloistamme. Levyn yleisilme tuo mieleen kellunnan: Eno halusi luoda musiikkia joka olisi "melodian ja tekstuurin välimaastossa, ja jonka musiikillinen logiikka olisi niin obskurantti että se palkitsisi tarkkaavaisuuden mutta ei niin ehdoton että se vaatisi sitä"[© C.S.J. BOFOP March 1993]. Tämänkin teoksen ilme on petollisen yksinkertainen: matala, vaimennettu kello soittaa samaa nuottisarjaa uudestaan ja uudestaan. Tämä näennäinen yksinkertaisuus peittää teoksen syvemmän olemuksen. Jokaisen nuotin annetaan kuolla erittäin hitaasti, aivan kuin ne olisi soitettu valtavassa salissa, ja, riippuen jokaisen intervallin nuottien välisestä suhteesta, tuloksena voi olla hyvinkin monimutkaisia ossillaatioita. Jokainen nuotti sisältää myös huiluääniä jotka nousevat ylöspäin tupla-kierukkana. Tämän teoksen mielenkiintoisin aspekti on kuitenkin Enon subsonisten äänten käyttö. Subsoninen ääni soi niin matalilla taajuuksilla että se on inhimillisen kuulokyvyn rajalla. Kuvittele miltä kuulostaa kun suuri rekka ajaa talosi ohi yöllä…": NEROLI :"ssa Eno on ripoitellut näitä ääniä sinne tänne: niitä ei kuule, niinkään, vaan ne aistii, alitajuisesti. Jotkut elokuvien äänisuunnittelijat käyttävät subsonisia ääniä luodakseen levottomuuden tunteen jännittäviin kohtauksiin ja vaikutus on samankaltainen tällä levyllä. Ehkä Eno halusi pitää kuuntelijan huomion kiinni teoksessa. Jos sinulla on cd-soitin jossa on MegaBass vaihtoehto, laita se päälle ja kuuntele kuulokkeilla kuullaksesi miltä nämä äänet oikein kuulostavat…mutta ole varovainen…jos kaiuttimissasi on kova basson toisto kyky, astiasi saattavat ruveta loikkimaan kaapista lattialle.

 

MUSIC FOR FILMS (1978)

Suurin osa tällä levyllä olevasta materiaalista on "edittejä" Enon töistä kahden tai kolmen vuoden ajalta. Monet näistä kappaleista on äänitetty elokuvia varten, kun taas toiset on anastettu. Tällä levyllä esiintyvät Enon lisäksi Phil Collins, Robert Fripp, John Cale ja muita, muuta laulua levyllä ei ole, tai edes kappaleita perinteisessä mielessä: tämä on klassista Eno ambientia. Vaikka levy ei sisällä viitteitä siihen mistä filmeistä musiikki on peräisin, tuovat kappaleiden nimet mieleen elokuvan kulun: "Alternative 3", "Events In Dense Fog", "Patrollin Wire Borders". "From The Same Hill"ssä on lämmin, vaihtuva syntetisaattorinuottien sarja joka soi akustisen kitaran soittaman melodian taustalla: musiikkia rakkauskohtaukseen, ehkä. "Two Rapid Formations" on hidas groove, joka koostuu bassosta, rummuista, liukuvista syntetisaattori kitinöistä ja ajoittaisista mahtipontisista piippu-urku fanfaareista. "Alternative 3" on lyhyt, enteilevä matalista syntetisaattoriäänistä, tutka-äänistä ja John Carpenter-maisista kauhuelokuvaviuluista koostuva teos. Levyn hienoistuneimalla kappaleella on myös paras nimi, "Events In A Dense Fog", joka kuvailee teoksen tunnelman täydellisesti. Pitkin väliajoin sijoitettuja piippejä ja puuppeja, pitkiä hiljaisuuksia ja kaiutettujen, valkoisten nuottien pilvi kulminoituu outoon ja ihanaan crescendoon. "A Measured Room" on funkybasso (Percy Jones) jonka päälle on soitettu tyylikäs, liutettu syntetisaattorisoolo: öinen ajelu tyhjällä moottoritiellä, hienossa autossa. Viimeinen kappale, osuvasti nimeltään "Final Sunset" tuo tunnelmallaan mieleen auringonlaskun, etenkin sen viimeiset hetket: viimeinen, alas suuntaava pianonuotti tuo mieleen maailmanlopun. "Music For Films" on ensimmäinen kerta kun Eno tutkii sitä aluetta alitajunnasta missä tunteet syntyvät: aivan kuten voimakas kohtaus hyvässä elokuvassa, tämä musiikki saa meidät ajattelemaan odottamattomia asioita.

Tähän lajitelmaan on valittu levyt niiden (taiteellisen) menestyksen ja saatavuuden perusteella, koska monet Enon levyistä ovat harvinaisia tai painokset loppuunmyytyjä. En ole ottanut mukaan elokuvan "Apollo" ääniraitaa, koska siitä on puolet kummallista country-kitaraa ja pop-musiikkia (levyllä on kuitenkin muutama todella hieno ambient pala). Onneksi, Enon parhaat ambient teokset (sis. Harvinaisia paloja Apollo levyltä) on nyt koottu yksiin kansiin ja paketoitu kauniisti nimellä "BRIAN ENO instrumental/a three cd box set". Levyn remasteroinnissa on käytetty Sonyn "High Definition Remastering" ja "Super Bit Mapping" menetelmiä, joten äänen kirkkaus on aivan omaa luokkaansa, varsinkin 1970-luvulla äänitetyissä teoksissa. Boksin mukana tulee erinomainen Brian Enoa ja ambient musiikkia käsittelevä kirjanen nimeltä Webs. Haluaisin rohkaista kaikkia joilla on avoin mieli, epätavallinen maku ja hyvät stereot kuuntelemaan tätä visionääristä taiteilijaa.